Bookmark and Share
Valitse artikkeli
select
 
Valkosipuli pitää punkit loitolla
Juha Sihvonen, FM

Kesä on jälleen tuonut seuraksemme joukon vähemmän mieluisia ystäviä. Vertamme himoitsevat hyttysten ja paarmojen ohella yhä yleisemmin myös punkit. Ilmastonmuutoksen epäillään luoneen yhä paremmat olosuhteet punkkien lisääntymiseen. Punkkien mukana ovat yleistyneet myös niiden kantamat borreliabakteerit ja TBE-virus.

 

Suomen yleisin punkkilaji, puutiainen (Ixodes ricinus), viihtyy lehtimetsien tiheän aluskasvillisuuden suojassa. Yleensä punkki kiipeää maasta vain alle metrin korkuiseen heinikkoon, jossa se odottaa sopivaa ohikulkevaa isäntää. Useimmiten isännäksi valikoituu pieni jyrsijä, mutta joskus isompikin metsäneläin, koira tai jopa ihminen. Hyttysten tavoin myös punkit tarvitsevat verta lisääntymiseen.

 

Punkki on tarkkanenäinen

Punkeilla ei ole silmiä. Niillä on sen sijaan muita hyvin kehittyneitä aisteja, joilla ne löytävät itselleen sopivan verenluovuttajan. Houkuttimista ehkä tärkein on ohikulkijan ulos hengittämä hiilidioksidi, jonka punkki pystyy haistamaan. Ohikulkijan kyytiin loikattuaan punkki ei suinkaan pureudu heti nahkaan kiinni. Hyttysistä ja paarmoista poiketen punkki kipittelee ja etsii jonkin aikaa sopivan suojaisaa ja verekästä ihonkohtaa. Tässä vaiheessa punkki voi ilmeisesti myös hylätä vähemmän houkuttelevaksi osoittautuvan isännän.

 

Punkit karttavat valkosipulia

Haju saa punkin hullaantumaan, mutta haju saa sen myös kaikkoamaan. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan valkosipulivalmisteen nauttiminen vähensi merkittävästi punkkien tarttumista ihmiseen*. Kaksoissokkotutkimus tehtiin Ruotsin puolustusvoimien varusmiehillä, jotka liikkuivat toistuvasti rehevässä maastossa. Koetuloksen uskotaan perustuvan vanhastaan tuttuun havaintoon, jonka mukaan punkit karttavat valkosipulin ikävää jälkihajua. Haju johtuu valkosipulista kehittyvistä haihtuvista rikkiyhdisteistä, jotka erittyvät hengitysilmaan ja myös iholle valkosipulivalmisteen nauttimisen jälkeen.

 

Kyolic – USA:ssa suosittu punkkikarkotin

Vastaavia kokemuksia on saatu myös Yhdysvalloissa. Siellä erityisesti koiranomistajat suojaavat lemmikkejään punkeilta ja kirpuilta Kyolicilla, kylmäkypsytettyä valkosipuliuutetta (Aged Garlic Extract, AGE) sisältävällä ravintolisällä. Valkosipulia ei pidä antaa koiralle tuoreena, sillä se ärsyttää helposti niin koiran kuin monen ihmisenkin vatsaa. Uutteen kylmäkypsytyksen ansiosta valkosipulin aggressiiviset aineosat ovat kuitenkin muokkautuneet vatsaystävällisiksi.

 

Ihmisen nenä ei erota kylmäkypsytetystä valkosipuliuutteesta muodostuvia yhdisteitä. Kyolic onkin ihmisen mittapuulla markkinoiden ainoa jälkihajuton valkosipuliravintolisä. Punkkien hajuaisti on kuitenkin tuhansia kertoja ihmistä herkempi, mikä näyttää johtavan Kyolicia nauttineen isännän hylkäämiseen.

 

Satoja tieteellisiä tutkimuksia terveysvaikutuksista

Kyolic on jälkihajuton valkosipulitabletti, joka ei karkota ihmisiä ympäriltäsi. Sen sisältämän AGE-uutteen terveysvaikutuksista on tehty satoja tieteellisiä tutkimuksia, joista valtaosa liittyy vastustuskykyyn sekä sydän- ja verisuoniterveyteen. Edellä mainitut USA:sta, Ruotsista ja Ahvenanmaalta saadut käyttäjäkokemukset rohkaisevat kokeilemaan Kyolicia myös punkkien karkottamiseen.

 

Kyolic on puhdas luonnontuote, jonka vahvuuksia ovat monipuolisuus, vatsaystävällisyys, korkea laatu ja vaikutusten taustalla oleva vahva tieteellinen näyttö. Valitset käyttötarkoitukseksi minkä tahansa, saat kaupan päälle monta hyvää sivuvaikutusta.

 

Sopii myös lemmikeille

Punkit inhottavat meitä ihmisiä, mutta useimmin niiden kantajiksi päätyvät rakkaat lemmikkimme. Useimmat koirat saavat koko kesän kestävän avun punkkipannasta. Punkkipanta aiheuttaa kuitenkin valitettavan monelle yliherkkyysoireita, eikä pantaa voida silloin käyttää. Pannat eivät myöskään yleensä sovi hyvin pienikokoisille koirille tai kissoille.

 

Kyolic pitää punkit ja kirput poissa turkista, mutta on myös muuten hyväksi lemmikeille. Kyolicin on todettu tukevan ihmisen hyvinvointia luonnollisella ja elimistön omia vaikutusmekanismeja vahvistavalla tavalla. Samoilla tavoin kylmäkypsytetty valkosipuliuute vahvistaa myös kissan, koiran ja suurempienkin karvakuonojen hyvinvointia. Punkkien, kirppujen ja suolistoloisten häätämisen lisäksi hyviä kokemuksia on saatu mm. turkin ja koko yleiskunnon vahvistamisesta.

 

Kyolic on ihmisille tarkoitettu ravintolisä, joka sopii myös lemmikeille. Tuotetta on saatavissa sekä tablettina että nestemäisenä uutteena. Kyolicia markkinoidaan ja sen vaikutuksiin luotetaan Suomen lisäksi 45 maassa.

 

*Viite:  Stjernberg L, Berglund J. Garlic as an insect repellent. JAMA 2000;284:831